torstai 26. syyskuuta 2013

olen vanha

hei taas.
synnyin eilen.
koin ikäkriisin ja itkin koska olen kohta neljäkymmentä.
en tahdo maksaa veroja.

kello löi kaksitoista ja ryntäsivät huoneeseen laulaen, osasin tätä odottaa ja piilouduin.
rakkaimmat jäivät.
sain Reetalta suomen lipun jottei tarvitse varastaa muiden kansallisuuksia. sain myös muumeja.

tulin kotiin ja sängyllä oli suklaata. lappu toivotti hyvää "salaista" syntymäpäivää.
hymyilin.
lähdin haahuilemaan.
haahuilessani eksyin rakkaiden kanssa raunion katolle, oli kuulemma joskus pankki ja hieno ja lasinen ja loistokas. nykyään raunio, pimeä ja ruttuinen. ei saa mennä yksin tai käy köpelösti, jotenka menimme yhdessä. minä ja rakkaat maailmalta.
Ema(BiH), Nadia(UK), Veronika(entiedämistä), Louisa(Ranska), Sindre(Ranska/Norja/Tanska),Endi(Albania), Bono(The Netherlands), Anela(BiH), sekä rakkain kaikista joka tulee usasta taikka kanadasta mutta hänen nimensä on hieman kiistanalainen.
Ruaidhri, mutta väittää että lausutaan Rory. miksi, en tiedä. hän on hieman hupsu.

Tulimme takaisin ja käskivät tarkastaa sänkyni. hämmennyin koska komento kuulosti kummalta. menin kuitenkin. sitten itkin. rakastan niin kovasti. Paula(Austria) leipoi pipareita ja kirjoitti kauniita sanoja paperille ihan vain koska synnyin. suloista. Rakkain oli ostanut suklaata ja hirven ja sisäpiirivitsejä ja muisti.
muisti minut ja mitä tein. välitti.
olin saanut taikalampun niiltä jotka eivät kuulu minnekkään. misfits. weirdos. ovat silti ja juuri siksi perheeni.




internet lakkasi toimimasta olisi lisää kuvia mutta eivät tahdo julkaistua. yritän huomenn uudestaan.
tuokin on sindren.



torstai 5. syyskuuta 2013

unohdin antaa tälle otsikon

jou.
päätin tulla tervehtimään.
koulut alkoivat eilen. oivoi.
tiedän että pitäisi pohtia ja kummastella.
pitäisi tietää mikä on hyväksi tulevaisuudelle, mutta se on niin kaukana.
en jaksa vielä siitä huolehtia.
jotenka ympyröin aineita ilman huolen häivää ja kuuntelen kuinka muut hätäilevät.

kuljen vieläkin paljasjaloin vaikka on jo syyskuu.
juottivat minulle mehua ruusunterälehdistä.
on kuulemma jäätelöäkin.
hämmennyin.

vaelsimme vuorelle.
unohdin lippuni joten varastin Louisan.
olen nykyään ranskalainen.
osaan sanoa ze ma pelle.



yhtenä aamuna heräsin siihen kun lauma kiljuvia kakkosia ryntäsi huoneeseeni aamu neljältä.
sitoivat silmämme ja veivät puistoon ja karjuivat.
tämä tapahtui jo aikoja sitten mutta laiskuudellani ei ole rajoja.

pidän täällä olla ja rakastan ihmisiä
mutta kaipaan varjoja.
tuttuja ja synkkiä ja musertavia.
täälllä valo kiirii kaikkialle ja aina ollaan inhottavan iloisia.
itkin matikan tunnillla.
en vieläkään tiedä mikä on rationaalinen luku.

joskus ikuisuus sitten meillä oli myös rudgby peli.
kiljuin ja karjuin ja voitimme.
sitten menetin ääneni viikoksi.
olemme käyneet vesiputouksilla ja hyppäsin kalliolta ja lensin alas samaa matkaa veden kanssa.
minä ja uusi paras ystäväni joka on vähän idiootti.




kyllä tämä on jo kohta koti.