sunnuntai 14. syyskuuta 2014

maailma oli tänään eriskummallisen kaunis

edessäni kävelee nainen morsiuspuvussa ja aurinko on leikitellyt tänään enemmän kun ennen.
eilen koti oli tyhjä ja minä itkin ja kaikki tuntuu nyt puhtaalta.

pesin jopa varpaat.

huomiseksi pitäisi kirjottaa tärkeitä ja merkityksellisiä sanoja neljätuhattta,mutta paperi on kauniimpi tyhjänä.
en tahdo sitä tahrata.

Elämä on ollut tänään tärkempi kuin aikoihin.
Annnoin sen olla ja hylkäsin velvoitteet.
Opin jopa syömään hunajaa ja koen sen tärkeämpänä prioriteettina kun koulutukseni.

Teessä on enemmän kofeiinia kun espressossa ja maailmani on mullistunut.

Tykkään enemmän turista turhia ja luoda jotain kaunista.

Essee koskee holokaustia ja se ei ole sovelias aihe maailman kauneimpaan päivään.
Ei se vaan luonnistu.
ei ei, ei se käy.

Niimpä juon teetä ja hengitän turhuuksia ja ajattelin karata sirkuksen matkaan.
Ja sanon vitut.
enimmäkseen sanon vitut.
täydellisesti ja kokonaan.

vitut.

minulla on hyvä olla ja roikun siinä kiinni niin kauan kun sitä kestää.
siinä olossa siiis.
elämässä.

tulevaisuus tapahtuu joka tapauksessa.

aurinko alkaa kurkkia nurkan takaa ja se sokaisee.
mitäpä te sillä tiedolla.

Uskon että maailmalla on ollut hyvä olla tänään.
Ehkä ketään ei kuollut tai jäitä ei sulanut tai kukaan ei sotinut, mutta se on ollut iloinen.
Rauhallinen.

Ja minä olen iloinen.
Ja minä opin taas hengittämään.

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

te jotka kohta tulette tai haette tai ainakin tahdotte.

minäkin olen avulias.
tulkaaa tänne jos tahdotte ja miksi ette tahtoisi?
tervetuloa kotiini.

kysykää jos olette hämmentyneitä
ihan oikeesti, oon aika rakastettava älkää peljätkö



olen myös faceboookisssa. lisätkää minut toveriksi ja kysykää siellä jos lystitte. On aina kiva kun saa sosiaalinenmedia -julkisuudelle vähän buustia.


Oikeesti jookoo kysykää ni voin vastata.
Tässä esimerkkinä tämmöinen nippelitiedonnappeli: ei bosniassa ei sodita, ruoka onhyvää ja ilmasto lämmin


jos kysytte hurjemminkin kun vain kerran tai pari voin jopa tehdä erillisen listan ja vastata siihen täällä interwebissä ! huimaa.
Täällä voi myös pysytellä anonyymina mikä on aina plussaa.




ps. jo tän yhen videon saaminen tänne oli aivan liian haasteellista, mutta kirjottakaa youtubeen tai googleen tai muuhun hakukoneeseen UWC tai UWC lipdub koska jotain maailman parasta.







ja koska aina pitää olla hieman puoluuellinen Mostar on parasta koska autamme oikeasti ja olemme vaapampia kuin muualla. Täällä saa tupakoida(tän ei varmaan pitäis mitenkään ratkaisevasti vaikuttaa sun päätöökseen, mut eihän sitä koskaan tiä). Täällä on lämmin, mutta ei liian lämmin. Koulumme on kauniin keltainen ja myös yhteinen koska paikallisetkin oppilaat sitä käyttävät.
Mostarissa eletään vähemmän omassa pikku "uwc-kuplassa" kun muualla ehkäentiä älkäävihatkojosoonväärässä
koska ei oo kampusta ni hengaillaa yhteisillä hoodzeilla ja jumitetaavähemmän asuntolalla koska kaupungin valot mulle huutaaaaa( eiks tää ollu joku biisi?)
Tämä on oikein turistikeskus jolloinka täällä on myös hyvät yhteydet sinnesun tänne, jolloinka matkustelu on ilmaista ja halpaa.Eiole ollenkaan eriskummallista viikonlopuksi matkata Dubrovnikiin,Splittiin,Zagrebiin minne sielu halajaa.
Koulunkäyntiin ehkäpikkuisen vaikeampi keskittyäkoska ne kaupungin valot. 
Mostar nyt ei oo ehkä mikään akateemisin rakkaista kouluistamme, henkilökohtaisesti(oot-kristus-itsellesi...oon niin musikaalinen tänään) uskoisin kuitenkin tämän olevan jonkinasteinen plussa.

Kaikenkaikkiaan täälläon aika hupia joten ois ihan jeba jos tulisit tänne ni saisin hieman seuraa.








perjantai 3. tammikuuta 2014

ei tässä enää tiedä mitä tekisi, parempi olla tekemättä

pelottaa katsoa kun maailma muuttuu.
hetkeksi kääntää katseensa ja lovex tekee comebackin.
myöskin karuselli karkkipusseissa on nykyään salmikkia.

10 vuotta siitä kun pikku G oli kova.


I'm starting to lose hope on this universe.



torstai 2. tammikuuta 2014

menneisyyteni tulee myöhässä

ei minun mieleni riitä ajattelemaan omia.
En jaksa kehitellä ajatuksia mitä ei ole ennen ajateltu.
varastin nämä Costa Ricalta ja olen hyvin pahoillani.

nämä kertovat millainen oli vuoteni.
kuvalla ei ole tarkoitusta, se on siinä vain koska


                               1.Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana?

Viisi. Kuudennenkin melkein,mutta se jäikin saamatta. EIPÄS seitsemän koska yksi uusi asuu suomessa, pohjolan melkein unohdin. EIPÄS kun kuusi koska se ensimmäinen kuudes jäi saamatta. Helvetti vihaan matikkaa.

                               2.Oletko tehnyt jotain tänä vuonna mitä et ole ennen tehnyt?
varmasti

                               3. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana?
ha-ha.

                               4. Kerro pari muistoasi tältä vuodelta?

Onko pakko, vaikuttaa aivan liian vaivalloiselta. HEI NYT KEKSIN. dubrovnik. kyllä. ehdottomasti.
olikin helpompaa kun luulin. "It always seems impossible until it's done" -Nelson Mandela.

                               5. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa viime vuonna?

On eri asia riitantua pysyvästi ja lopullisesti kun riidellä. Riitelen usein ja kiihkeästi, mutta mistäs minä vielä tiedän onko se riitaantumista vai pelkkä pitkäkestoinen tappelu?

                             6.Oletko muuttunut viimeisen vuoden aikana?

Minä en muutu. En ikinä.käyttäydyn erilailla mutta koskaan en muutu. En ikinä.

                              7.Oletko lihonut?

en usko vaakoihin

                              8.Oletko saanut porttikieltoa mihinkään tämän vuoden aikana?

En muista että olisin, mutta mitään en vanno

                              9.Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana?

miksi on niin erikoista olla yksin? tottakai yksin. Yksin on parasta. muut syövät popparia silloin kun on se herkkäkohtaus. Ei sellaista pidä sietää. Have some self-respect.

                            10.Oletko ottanut lävistyksiä tai tatuointeja tämän vuoden aikana?

Olen. Salaa ja vaivihkaa.Macedoniassa kolmellakymmenellä eurolla. Anteeksi mummi. Oivoi kuinka olenkaan nyt pulassa.

                            11.Kuka oli paras uusi tuttavuus?

Naapurini ja se tyttö kenen kanssa käyn sillalla.Amerikkalainen miljödööri on myös ihan jees.Ja se norjalainen-ranskalainen-tanskalainen.

                            12. Synnyttikö kukaan läheisesi?

Ei minulle henkilökohtaisesti mitään kerrottu, mutta sosiaalisesta-mediasta olen tarkastellut josjonkinmoista syntymää. Läheisyys-aste on siis hieman kyseenalainen, mutta kakaroiden painot ja pituudet on kyllä tiedossa.

                           13.Kuoliko kukaan läheisesi?

Ei kuollut. tämä on liian vakavaa tästä ei voi vitsailla. Miksi syntyminen ei ole läheskään niin vakavaa kun kuolema, onhan kuolema nyt varmasti paljon leppoisampaaa ja konseptinakin paljon yksinkertaisempi, luulisi että saisin miellummin sanoa jotain hassunhauskaa tästä kun siitä että joku raukkakin joutuu vielä kärsimään elämästä.

                            14. Missä maissa kävit?

Italia, Itävalta, Unkari, Tsekki, Puola, Saksa, Kroatia, Makedonia, Bosnia-Herstegovina. Norjassa pysähdyin viideksi tunniksi ja sekin lasketaan.

                           15. Mitä haluaisit vuonna 2014 mikä ei onnistunut 2013


kaikkea. lisää. Enemmän edes vähän, olen kyltymätön.


                            16. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2013?

välillä on vaikeuksia muistaa minä päivänä synnyin, tuppaa sekoittamaan kuukaudet ja päivät ja sitten on vielä vuodet ja pitäisi ikäkin osata laskea ja hyi että. En tahdo tahrata muistelmia numeroilla, en ihan totta välitä numeroista, muistuttaa liikaa matematiikkaa. Ja matikka ei hirveen lemppari.

                           17. Kärsitkö vammoista?

en usko. ranteeseen sattuu aina välillä mystisesti?

                     18.Mikä oli paras asia jonka ostit?
                
 Oih rakkauspakkaus neuleeni 4 eurolla, Vrapcicista Mostarin einiin hirveen high-end Upper East Side ulkoilma kirpputorilta. Se on iso ja ihana ja harmaa ja turvallinen ja kotoisa.
          

                          19.Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?

Peris teki aamupalaa. aika super. Myöskin ne ketkä toivat teetä kun oli kipeä. Nouf auttoi minua matikassa. Ema oli ihana. Veronika. Endi ja Zach vihasivat kanssani, se helpotti. Endi ja Zach nauroivat kun itkin se helpotti. Kaikki ketkä tulivat kanssani ulos ruokailemaan kun minulla oli nälkä. Miley Cyrus toi hienosti esille mikä on vialla patriarkaalisessa yhteiskunnassamme. Diana teki paljon, rakastan. Eero toi kermavaahtoa, en ole ihan varma oliko se tänä vuonna mutta toi kuitenkin. Mapon kanssa join kahvia ja oli mukavaa. suomi UWC-ihmiset ketkä ei ollutkaan pelottavia, ainakaan hirveen. Sindre osti minulle lampun. Veronika uudestaan koska parhaus. Mama aina mama, vaan koska on mama. Idan kanssa ostin pöytäananaksen. Minna. mummi ja ukki koska ne pitää mainita, velvotteita.



                         20. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?

Se kissanpentu asuntolan portailla jolla oli kylmä, se joka kiipesi jatkuvasti syliin ja maukui niin surkeana.

ja minunkin.







näitä pitäisi olla ennemmänkin näitä kymysyksiä,mutta en jaksa. olen kamala.
ja nämäkin muutamat myöhässä. olen kamala.



                     




                       


 
 

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

turhuuksia systemaattisesti listattuna

ajattelin luetella asioita.
turhia ja tylsiä
ihan vain koskaen tiedä miksi

1. minun pitäisi opiskella matematiikka nytkin ja juuri ja tälläkin hetkellä mutta en koska ei se hyödytä. Akateemiset tulvaisuuden näkymät ovat aika hatarat.
2. En ollut ajatellut listata mitään muuta kun kykenemättömyyteni matemaattisissa aineissa

3. pidän numerosta kolme. Jos niitä on kaksi näyttää lumiukolta

4. En tiedä miksi listasta tuli näin matemaattispainotteinen

5. Tiedättekö mikä on promposal? niinkun proposal mutta for prom. 
(hahaa bet you didn't see that one coming)

Olin parvekeella hän alhalla.
 pyysi tanssimaan, oli suloista.
musiikki soi ja olo kun elokuvissa

6. Olen turvautunut vaihtoehtoiseen keinoon hyvien arvosanojen hankkimiseksi.
Kutsutaan valittamiseksi.
kirjoitin kirjeen joka muutti viiden seitsemäksi.
hahaa olen ovela.
väärin.
6. Heeeeeeeeeeeeeey brother there's an endless road to rediscover

7. Heeeeeeeeeeeey sister do you still believe in love, I wonder

8. kuusitoista päivää ja sitten koti ja joulutorttuja ja kirjasto ja hiljaisuus ja kerrossänkyni ja onni.

9. olisin tahtonut kivan kuvan kodista. sellaisen mitä löytää weheartit:stä.
en löytänyt, internet failed me

10. Jos saisin lapsia olisivat nimeltään Nooa ja Nuutti.
Niinkun se kuka rakensi arkin ja se kuka katosi mikä-mikä-maahan

11. Olen nyt viettänyt kaksi tuntia googletellen tyttöjen nimiä koska kohta kymmenen.
Ruu, Tirlittan, Neri, Skye, Caia, Clio, Cyra, Skye...

12. tahtoisin että olisi vahva ja urhea, villi ja hurja.
Kesytön.
 se lapsi kuka ei koskaan synny.

13. En tahdo lapsia koska en tahdo rakkautta. En tahdo.
Niitä pitäisi kasvattaa.
Miksen voi niitä vaan nimetä?

14. talvi tuli toissapäivänä. 

15. Täällä tuulee seinistä läpi, sisällä on kylmempi kun ulkona.
Nyt olen kipeä.




En jaksa enää ei tämä ollut niin hupia kun olisin luullut.















lauantai 23. marraskuuta 2013

en välitä otsikoista

jaahas.
ette kertoneet kuulumisianne, olen hieman katkera.
Olen kuitenkin isompi ihminen, niin moraaleilta kuin vyötäröltä ja annan anteeksi,
Kerron taas itsestä koska en kerta kuule teistä.

koen olevani hieman kadoksissa en maailmassa mutta eksyksissä itsessäni.
häilyvä ja hutera.
mutta se on vain hyvä
paljon nautinnolisempaa kaatua ja rysähtää kun seisoa ja odottaa.







minua on monia.
olen se kun olen kanssani mutta tuo kun olen toisen kera.
Matikan tunnilla olen eri kuin yksin sateessa syrjäkujilla.
toinen sinulle kuin naapurin Jarille.
ymmärrätkö?
En ole sinun sinä koska en ole koskaan oikeasti minä.
Parempi näin.
Jos olen myös joku muu en koskaan jää yksin.







perjantai 8. marraskuuta 2013

otsikot ovat niin haastavia kun ei lue tarpeeksi osatakseen lainata sanoja viisailta

hei taas.
päätin tervehtiä.
olen hengissä.
tämä luettakoon saavutukseksi.

Mitä kuuluu? Oletteko hengissä?
Täysin, melkein, hädintuskin?
kertokaa sillä kaipaan ääntänne, sanojanne, ajatuksianne.
Teitä.
kasvojasi, eleitäsi.
En ole kuullut nauruasi sitten elokuun.

Marras saapui mutta viima pysyy tavoittamattomissa.
Puut alkoivat maalata lehtiään ruskalla,mutta lopettivat kesken.
Kerkesin jo innostua, ostin jopa sukkahousut.
Mutta hujasipujasi mokoma ja taas on kirkasta ja niin rasittavan pirteää ja kesäistä.

Elämä on kumman yksinkertaista.
Kaikki sujuu niin sutjakkaasti.

Pohdin että kun seuraavaksi kerron, voisin kertoa jotain järkevää ja informatiivista.
En tiedä kykenenkö en ole hurjan looginen ihminen.
Sanat pulpahtelevat ajatuksien kupeista enkä niitä sen kummemmin järjestele.
Ehkä pitäisi.
Olen wilma ja toinen nimeni sekasorto.

Matemaattisten aineiden opettaja kuka on myös entinen Miss Kroatia taputti päälakeani ja sanoi että tein hyvin.
Ukin on syytä olla ylpeä, minä osaan laskea logaritmeja.

Pitäisi pestä pyykkiä.
Toisaalta voisin vain ostaa lisää alusvaatteita.

niinsuurta hupia omistaa webbikamera










sunnuntai 20. lokakuuta 2013

missä rölli


ei mitään sanottavaa.
kaipaan metsiä ja sammalta.
ruska on ruma sana.
syksy tuoksui kivan kirpeältä. muistan vielä.
kohta unohdan jos ei pikkuhiljaa ala huurtua.

en omista enää kenkiä.
kuljen kesämekoissa.
alan ärtyä.
jo nyt on.

parvekkeen alla ruma talon rähjä.
sotkuinen puutarha. enemmän rikkaruohoja kun tomaatteja.
siellä pieni punatukkainen
roikkuu viikunapuun oksissa ja laulaa linnuille.
lentää pois.
karu elämänoppi.
ei pidä laulaa muille.
lapsella on veli.
veli ei laula.
juoksee ja heittelee kiviä vasten punatukkaista.
Nyt se karjuu ja murisee.
Ei ole enää pieni, hento enkelilapsi.
on raivoikas.
on räväkkä.
on suunnaton ja vimmattu.
on kesytön.

hyvä tyttö.














lähden Macedoniaan tunnin päästä. pitäisi ehkä pakata.








keskiviikko 16. lokakuuta 2013

kaunis maailma

matkustin pois.
kumma matkata pois kun on jo poissa.

se oli linna ja vanha ja kaunein.
kalliot oli suuria ja kivet jyrkkiä.
paljon portaita.
ylös, ylös korkealle. herraisä niin paljon portaita.
pieniä synkkiä sivukujia joita varjosti lehmukset ja seinistä roikkuvat katulamput. alusvaatteet ripustettiin katonrajasta joten kävelin kujilla pikkuhousujen alla.
"Anteeksi parrakas herra sikari suussa, kolmannessa ikkunassa vasemmalta, lakanasi tippuu pisaroita päälaelleni."

kissoja joka puolella.
pehmeitä, silkkisiä ja hienostuneita. askelsivat pehmeillä tassuilla halveksien elämää ja eläviä. ei sillä että kuolleet olisi yhtään parempia. alempiarvoisia yhtä kaikki. uupuu tyhmiltä viikset ja turkki, en tiedä miksi jumala antaa niiden hengittää.

se oli pieni kylä, muurattu menneisyydessä suojaksi meren hirmuilta ja vuorien kauhuilta. nyt sen kaduilla kuljeksivat rakastavaiset ja vanhat saksalaiset.
siellä oli hyvä juosta tai leikkiä piilosta. kengät kopisivat vasten marmoria ja meri puhalsi. oli helppoa hyppiä kiveltä kivelle kunnes on tarpeeksi korkealla ja sitten hypätä.
tai vain lipottaa varpaita jos on etelästä, eikä osaa oikeaoppisesti erottaa kylmää lämpimästä.

kolme unetonta yötä juoksimme kaduilla ja tervehdimme kitaransoittajia kadunkulmissa. vaelsimme ylös ja hyppäsimme. aallot riehuivat ja räjähtivät vasten kivenrohkaleita.
uin kauas.
taivas oli synkkä ja musta. meri oli mustempi. niin syvä ja loputon.
elämä oli ikuinen ja kaikkeus niin pimeä, musta, vallitseva.
aallot pyörivät ympyrää ja tuuli leikki merivaahdolla. pisaroita lensi ripsilleni.
maailma oli suuri ja vallitseva, minä pieni ja alaston.













torstai 26. syyskuuta 2013

olen vanha

hei taas.
synnyin eilen.
koin ikäkriisin ja itkin koska olen kohta neljäkymmentä.
en tahdo maksaa veroja.

kello löi kaksitoista ja ryntäsivät huoneeseen laulaen, osasin tätä odottaa ja piilouduin.
rakkaimmat jäivät.
sain Reetalta suomen lipun jottei tarvitse varastaa muiden kansallisuuksia. sain myös muumeja.

tulin kotiin ja sängyllä oli suklaata. lappu toivotti hyvää "salaista" syntymäpäivää.
hymyilin.
lähdin haahuilemaan.
haahuilessani eksyin rakkaiden kanssa raunion katolle, oli kuulemma joskus pankki ja hieno ja lasinen ja loistokas. nykyään raunio, pimeä ja ruttuinen. ei saa mennä yksin tai käy köpelösti, jotenka menimme yhdessä. minä ja rakkaat maailmalta.
Ema(BiH), Nadia(UK), Veronika(entiedämistä), Louisa(Ranska), Sindre(Ranska/Norja/Tanska),Endi(Albania), Bono(The Netherlands), Anela(BiH), sekä rakkain kaikista joka tulee usasta taikka kanadasta mutta hänen nimensä on hieman kiistanalainen.
Ruaidhri, mutta väittää että lausutaan Rory. miksi, en tiedä. hän on hieman hupsu.

Tulimme takaisin ja käskivät tarkastaa sänkyni. hämmennyin koska komento kuulosti kummalta. menin kuitenkin. sitten itkin. rakastan niin kovasti. Paula(Austria) leipoi pipareita ja kirjoitti kauniita sanoja paperille ihan vain koska synnyin. suloista. Rakkain oli ostanut suklaata ja hirven ja sisäpiirivitsejä ja muisti.
muisti minut ja mitä tein. välitti.
olin saanut taikalampun niiltä jotka eivät kuulu minnekkään. misfits. weirdos. ovat silti ja juuri siksi perheeni.




internet lakkasi toimimasta olisi lisää kuvia mutta eivät tahdo julkaistua. yritän huomenn uudestaan.
tuokin on sindren.



torstai 5. syyskuuta 2013

unohdin antaa tälle otsikon

jou.
päätin tulla tervehtimään.
koulut alkoivat eilen. oivoi.
tiedän että pitäisi pohtia ja kummastella.
pitäisi tietää mikä on hyväksi tulevaisuudelle, mutta se on niin kaukana.
en jaksa vielä siitä huolehtia.
jotenka ympyröin aineita ilman huolen häivää ja kuuntelen kuinka muut hätäilevät.

kuljen vieläkin paljasjaloin vaikka on jo syyskuu.
juottivat minulle mehua ruusunterälehdistä.
on kuulemma jäätelöäkin.
hämmennyin.

vaelsimme vuorelle.
unohdin lippuni joten varastin Louisan.
olen nykyään ranskalainen.
osaan sanoa ze ma pelle.



yhtenä aamuna heräsin siihen kun lauma kiljuvia kakkosia ryntäsi huoneeseeni aamu neljältä.
sitoivat silmämme ja veivät puistoon ja karjuivat.
tämä tapahtui jo aikoja sitten mutta laiskuudellani ei ole rajoja.

pidän täällä olla ja rakastan ihmisiä
mutta kaipaan varjoja.
tuttuja ja synkkiä ja musertavia.
täälllä valo kiirii kaikkialle ja aina ollaan inhottavan iloisia.
itkin matikan tunnillla.
en vieläkään tiedä mikä on rationaalinen luku.

joskus ikuisuus sitten meillä oli myös rudgby peli.
kiljuin ja karjuin ja voitimme.
sitten menetin ääneni viikoksi.
olemme käyneet vesiputouksilla ja hyppäsin kalliolta ja lensin alas samaa matkaa veden kanssa.
minä ja uusi paras ystäväni joka on vähän idiootti.




kyllä tämä on jo kohta koti.









lauantai 24. elokuuta 2013

kaunis

hei toverit.
minulla on mahtia.
minulla on huone.
minulla on parveke.
minulla on pöytäananas.
minulla on rusketusrajat.
kaikenkukkaraksi minulla on jopa kavereita joiden ansiosta minulla on nykyään myös yksi dollari.

alhaalla todistusaineistoa.

näkymä edellämainitulta parvekkeelta.




olen tehnyt kaikenmoista. 
olen käynyt nuotiolla, viettänyt leppoisaa iltaa sillan alla,
ollut vesisotaa ja valuttanut kaiken punaisen päästäni.
olen tanssinut 5 tuntia, olen ostanut pyykkikorin ja pesupulverin koska
olen kypsä ja itsenäinen.
minulla oli kiire elää joten varastan kuvat sindreltä.

(c)sindre langmoen
(c)sindre langmoen
(c)sindre langmoen
(c)sindre langmoen


eilen kävimme paratiisissa.
kaunis on julmasti ja sietämättömän aliarvostetusti sanottu.
paratiisissa virtasi joki, se oli kylmä ja nopea.
se viuhtoi ja sen pohjalla oli piikikäittä kiviä.
se oli äkkipikainen ja se riuhtoi mukaansa.
varoittivat mutten osannut pelätä. 
se olisi ollut kaunis kuolema.

Pehmeät puut kaartoivat latvansa vedenpinnalle.
niiden rungot olivat lempeitä ja suojaavia. 
kiipesin.
tipahdin.
vesi otti vastaan ja sulki syleilyynsä.

korkeuksiin oli rakennettu myös satumainen puumaja.
sen seinät oli kirjattu musiikilla.
sieltä saattoi hypätä keinuun ja leikitellen lipottaa varpaitaan vaaran yllä.
viilsin jalkani ja veripisarani värjäsivät veden.

tein Louisan kanssa pikkurillivalan kaarnamuorin okissa että 
menemme uudestaan paratiisiin ennen kuin tulee kylmä ja talvi. 
ennen kuin se kuihtuu taas pois.











I'll make it without you

This is the starting of my greatest fear
I'm all packed up getting out of here...

...This is the starting of a brand new day
never liked this city too much anyway...


... but I need this city like I need the rain
I know that somewhere there's a north bound train...


...This is the starting of my fall from grace
My self-esteem, oh It's seen better days
But you know I'll never let this go to waste...



...I'll keep this memory in a map I trace
back to home..

oh I'll make It without you
in my life.


rakastan teitä