maanantai 10. kesäkuuta 2013

se on kumma tunne kun unelmat käy toteen

on ihan totta. hämmennyn vähemmästäkin. ei tässä oikein enää tiedä mitä tekisi kun kaikki on jo saavutettu.

jos ei joku teistä olemattomista lukijoistani (ihan totta, ei oo yhenyhtä)  jo tiennyt muutan kesän jälkeen Bosnia-Hertzegovinaan.

ihan itse liimasin kaikki kuusi kuvaa yhteen picasassa. Kutsun tätä edistykseksi.
Monen monta kertaa ja monille olen tämän ilouutisen kertonut. Joskus, eli melkein aina jopa kolme kertaa per henkilö koska esitin että unohdin. Tosi asiassa olin vaan niin täynnä onnea, että halusin avautua. Huomaan, että ihmiset alkavat jo turhautua.

nyt kerron vielä kerran. aloitan hauskasta pienestä tarinasta mikä kertoo lapasesta ja kohtalosta.
Olipa kerran perjantai. tämä perjantai tapahtui silloin kun oli vielä kylmää ja pimeää joten tarvitsin lapasia. Minä ja rakas ystäväni Minna vaelsimme koulun käytävillä kotia kohti.
Tanssin, tämä johtui perjantaista. tanssiessani heilautin jotenkin kummasti käteni niin kovassa vauhdissa, että lapanen lensi pois kädestäni. Siinä sitten sulavasti piruetin kautta kumarruin noukkimaan lapastani, kun taivaalta tippui pieni paperin pala.
Otin lapun mukaan, koska siinä luki jotain mikä vihjasi jostain ilmaisesta. Pidän kaikesta ilmaisesta joten ajattelin tarkastella asiaa hieman lähemmin. Saavuin kotiin, luin paperin ja rakastuin.

Leikin vähän googlella ja sain tietää, että on olemassa järestö nimeltä United World Colleges. 
lyhennettynä UWC. järjestöllä on 12 koulua viidessä eri maanosassa. Koulut ovat kansainvälisiä ja niissä suoritetaan  IB-tutkinto (wikipediassa kerrotaan: Diploma Programme ("IB-lukio") on kaksivuotinen opetusohjelma, jonka tarkoitus on valmistaa oppilaita yliopisto-opiskeluun. Se vastaa siis lähinnä Suomen lukiota
IB-lukion taso koetaan usein hieman tavallista suomalaista ylioppilastutkintoa korkeammaksi)

"Keskeistä UWC-elämälle on International Baccalaureate (IB) -tutkinnon ohella tapahtuva palvelu-, harrastus- ja projektitoiminta.Nämä yhdessä pyrkivät kehittämään UWC-oppilaista vastuullisia kansalaisia, jotka aktiivisesti toimivat sellaisten arvojen hyväksi kuin rauha, oikeudenmukaisuus, ymmärtäminen ja yhteistyö.
Käytännön kokemisen ja elämisen kautta colleget vahvistavat tietoisuutta monikulttuurisesta maailmasta, yhteiskunnasta ja ympäristöstä. Samalla UWC antaa ainutlaatuisen mahdollisuuden elää jännittävässä, dynaamisessa ja inspiroivassa kansainvälisessä ympäristössä " 
lukee UWC sivuilla pääset sinne kun painat tästä

UWC-kouluissa on opiskelijoita yli 100 eri kansalaisuudesta. Suurimalla osalla näistä maista on oma UWC-komitea joka valitsee joka vuosi x määrän oppilaita jotka sijoitetaan heille sopivimpaan kouluun. Suomessa kaikki valitut oppilaat saavat Suomen Kulttuuurirahaston rahoittaman stipendin mikä kattaa melkeinpä kaikki kustannukset joita koulunkäynnistä koituu; asumiset, syömiset, opiskelun, matkat kotiin ja kouluun...
Stipendien arvot vaihtelee koulu kohtaisesti, miun oli 25 000€ en käsitä näitä summia.
Myös Svenska Kulturfonden ja välillä myös muut tahot kuten yksityishenkilöt osallistuvat stipendien rahoittamiseen. Tänä vuonna hakijoita oli 156 joista 13 saivat stipendin. 
minä olin yksi heistä.
kun klikkaat tästä saat tietää ketä pääsi ja minne :)


Mutta ennen sitä piti tehdä hakemus ja elämänkerta ja se oli kamalaa. tajusin kuinka vaikea oli elämäni ja kuinka haastellista se on tiivistää 700 sanaan. Eikä tätä yhtään auttanut, että satuin käväsemässä UWC hakijoiden foorumilla, missä kaikki oli niin fiksuja ja mahtavia ja yli-ihmisiä. ja sitten olin minä... 
Voitte siis kuvitella hämmennykseni kun lähettivät haastattelu pyynnön. Itkin, huusin, kiljuin ja nauroin. Juoksin periksen luo (ihan totta siis juoksin, mikä ehkä kertoo hieman tilanteen vakavuudesta. mie en meinaan juokse...niinku ikinä.) Peris hämmentyi kovin, koska ei ollut tietoinen että oli allekirjoittanut mitään hakemuksia. Selitettyäni tilanteen hän örähti.
Ei ollu ihan se reaktio mitä hain, mutta minkäs teet.
Antoivat haastattelu pyynnössä päivämäärän ja sinä päivänä matkustin Helsinkiin. 15.04.2013 oli se päivä. Istuin yhteensä n.10 tuntia Suomen Kulttuurirahaston tiloissa.
Päästyäni kotiin sain sellaisen itkupotku raivarin ettei toista samanmoista ole kuunaan nähty.
Raivottuani hetken perikselle huonosti mennyttä haastattelua, lähetin jollekulle viestin "joo mua ei ton haastattelun perusteella valittais ees Kouvolan Yhteiskoulun Lukioo" ....eli huonosti meni. Sitten itkin itseni uneen.
Aamulla menin kouluun ja olisin voinut vannoa, että olin juuri edellisenä päivänä tuhonnut tulevaisuuteni. Kello 14.00 sai soittaa ja kysyä miten kävi. Istuin  koulun portailla ja painoin sitä vihreää nappia.
Sen jälkeen kaikki on hieman sumussa. Seuraavaks muistan maman äänen ja kyyneleet. Olin opon ovella eikä mulla oo pienintäkään aavistusta miten päädyin sinne.













                                         
                                                    ja siksi muutan bosniaan.
















5 kommenttia:

  1. JEE OLINKO EKA LUKIJA OLINKO !!!! <3

    VastaaPoista
  2. et............
    ....... Noh tääpäs on kiusallista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. XDDDDDDDDD OLINPAS älä huijaa mua ........... ....... tyhmää.

      Poista
    2. eiku. et sie ihan totta ollu :/............ mahtavaa, nyt tän on viel entist kiusallisempaa

      Poista